Karon kuiva elämä

Tähän mennessä tapahtunutta: Päähenkilö ryyppää liikaa ja päättää tanakan humalan alaisena olla juomatta uuteenvuoteen saakka, johon päätöksentekohetkellä on lähemmäs 4 kuukautta. Seuraavana aamuna päätös tuntuu yllättäen kahta viisaammalta, ja alkaa dramaattinen uusi aika: liikuntaa, koulunkäyntiä, kodin kunnostamista ja aiheen tiimoilta jopa blogi.

Mutta aikansa kutakin. 4 kuukauden nenänvalkaisu oli ensimmäiset pari kuukautta ihan hyvä läppä (ja pettämätön egosentrisyyttä tukeva keskustelunaihe), mutta viime aikoina tästä nautintoaineesta kieltäytyminen ei enää jaksanut hetkauttaa ketään, kaikkein vähiten itseäni. Heräsikin kysymys: Onko viisaampaa pyörtää päätös kuin pitää se pelkästä jääräpäisyydestä, etenkin kun päätöksen pitämisen aikaiset tutkimustulokset tukevat jättämistä? Näitä tutkimustuloksia nimittäin riittää:

>> Sosiaalisissa tilaisuuksissa, joissa muut ovat humalassa, on tylsempää ja tulee lähdettyä aikaisemmin kotiin, esim. Petrin tuparit
>> Jotkut must-jutut tulee skipattua vähäisin perustein, esim. Marathon

>> Uusiin yhteisöihin klusteroituminen hankaloituu (kts. edelliset kohdat), esim. Kokoomusteekkarit

>> Olen nykyään tylsä enkä oma itseni kaikkien muiden mielestä paitsi Artun, joka sanoi ettei mun tarvitse “tarttua pulloon” ollakseni symppis <3

>> Olen kokenut valaistuksen: Elämän balanssin ydin on osata ottaa vain silloin, kun se sopii kehykseen. Tämä eliminoi KAIKKI kohdat listasta, jossa luettelin syyt olla juomatta. Tietenkin lukuunottamatta ensimmäistä, isositsien tauluja, mutta tehty mikä tehty ja ainakin oli kivaa.

Itseasiassa tartuinkin heti toimeen ja riipaisin eilen perus perjantai-kännit. Oli ihan toooosi hauskaa! Tänään olen potenut krapulaa ja luvassa tuntuisi olevan vanha kunnon liskojen yö. Ainoa ratkaisematon kysymys on, mitä tipattomuus-blogilleni nyt tapahtuu?! Oikeasti minulla on vastaus valmiina: Pystyn viimein irtautumaan tästä vitun rajoittavasta viinateemasta ja saan kirjoittaa mistä vaan!

Siis: kaiken loppu – vai uuden alku?

Eipä tullut tehtyä hypoteesia, mutta tässä raportti (hyvin lyhyesti).

Join 2 punkkua (no kun ilmaiseksi sain) ja 7 margariittaa. Alkoi maistua aika sokeriselta loppua kohti. Humalatila oli pettymys, sillä se oli vaisu: Ei kunnon nousua, huippua, laskua, avautumista, mitään. Ei edes darraa. Seuraava päiväkin oli ihan outo kun aamulla heräsin pirteänä ja olin ekaa kertaa ranskan tunnillakin ajoissa. Enkä koskaan ole saanut keskityttyä niin hyvin viestinnän luentoihin kuin tänään. Tupakointi myös näytti tekevän hapenottokyvylle hyvää, sillä olin nyrkkeilytreeneissä ihan liekeissä ja keskittymiskyky oli edelleen huipussaan. Olen hämmentynyt. Lisäksi luovuus nousi ihan uusiin sfääreihin, sain mm. idean kirjoittaa tänne listan asioista, joitan haluan tehdä elämäni aikana. Päivitän sitä sit aina.

Suuri yleisö on viimein “löytänyt” blogini, mikäli jotain selkeästi esillä olevaa nyt ylipäätään voi löytää. Viimeisin blogaukseni on herättänyt hämmennysta, mutta mielestäni se on aivan selkeä, tulee vain ymmärtää viittaukset erääseen biisiin ja aiempaan merkintääni. Ymmärtämättömille kuitenkin tiedoksi ettei kyseessä ollut sortuminen.

Harkitun ja harkitsemattoman sortumisen välillä on olennainen ero. Huomenna aion juhlistaa absolutismini 3-viikkoispäivää juomalla kännit ja olen ollut tästä tietoinen koko ajan. Ihan parasta. Fiilis on täysin eri kuin kolme viikkoa sitten: jännittynyt, odottava. Vähän niin kuin joskus yläasteella, vaikkakaan ei tarvitse pelätä vanhemmille kiinnijäämistä. Olenkin ymmärtänyt jatkon kannalta jotain merkittävää: Juoda tulee vain silloin kun ei juo muiden asioiden kustannuksella (huom. ihmisiä ei tod. lasketa asioiden piiriin tässä kontekstissa), siis vain silloin kun se ei sotke työ- koulu-, harrastus-, talous- tai ihmissuhdekuvioita. Prioriteetit järjestykseen!

Lisäksi luin Hesarista, että absolutistit saavat vähemmän palkkaa kuin kohtuudella alkoholia nauttivat, mikä tietenkin on aivan luonnollista ja hyvä syy palata johonkin ruotuun – uudenvuoden jälkeen. Tämän harjoituskierroksen ja harkitun sortumisen jälkeen kun edessä on uusi, 3 kuukauden rupeama.

Ei mennyt kolmeakaan kuukautta kun päättyivät pitkospuut siinä missä kännin aiheuttamat juorut ja mogailutkin.

Olin vakaasti päättänyt olla sortumatta tänään(kään). Synttärilahjaostoksilla ollessani ostin kuitenkin kaksi sitruunaa ajatellen, että jos otetaan, niin otetaan sitten kunnolla. Error!

Tiialla kaikki meni aluksi hyvin. Jengi tuntui sisäistäneen juomattomuuteni eikä painostusta juurikaan ilmennyt – kunnes puulaiset saapuivat ja viina alkoi virrata. Sain kuulla loputtomiin jauhantaa siitä, että minun on sama aloittaa absolutismi vasta seuraavan viikon mansikkamargariittakierroksesta ja että on kamalaa pettää Tiia olemalla selvä hänen synttäreillään (:D).

Ollakseni rehellinen minulla oli helvetin tylsää ja olisin ihan sikana halunnut vetää lärvit, olla yksi muista, hupsutella ja lähteä Clubille bilettämään. Sekä vääntäytyä aamulla väsyneenä ja darraisena ranskan ja viestinnän ekoille luennoille, kärsiä morkkista petetyistä lupauksista ja lompakosta löytyvistä kuiteista. Kaikki nämä olivat kuitenkin sivuseikkoja yhden ohikiitävän hetken ajan kun Mammu oli kiikuttamassa minulle drinkkilasia ja pystyin vain ajattelemaan kuinka tylsiä ja ulkopuolisia seuraavat kuukaudet tulisivat olemaan. Olin siis sortumassa. Kunnes aivan puun takaa ilmestyi Heikki ja kerrassaan yllättäen kielsi  juomasta. Samalla hetkellä palasin järkiini, häpesin heikkouttani ja jouduin vain toteamaan kuinka toisten vietävissä taas olin ollut.

Mitä tästä opimmekaan? Yksikin painava sana voi olla vaikuttavampi kuin epäkoherentin enemmistön logiikattomat argumentit. Lisäksi olen varma, että tästä selvittyäni selviän tipatonna mistä vain.

Blogini on pahasti reaaliaikaa jäljessä, sillä on tapahtunut paljon. Luultavasti jopa niin paljon, ettei mitään uutta tule enää vastaan. Olen näet ollut nyt 6 päivää juomatta ja tänä aikana kokenut  yhden massiivisen teekkaritapahtuman,  jatkot (meillä!) ja tänään sitsit – siis  pahimmat mahdolliset koetinkivet.

Alku on ollut yhtä kuherruskuukautta. Alkoholin nautinnoista kieltäytyminen luo illuusion itseni täydellisestä hallinnasta, jota ympärilläni hoippuvat kännääjät entisestään korostavat.  Tästä saadut onnistumisen ja kykeneväisyyden kokemukset taas heijastuvat muuhunkin elämään, olen muun muassa yllättänyt itseni joka aamu selviytymällä lenkille. Olen myös viimein ripustanut vuoden nurkassa pölyttyneet laskoskaihtimet ja ostanut palovaroittimiin uudet patterit sekä taikateippiä, jolla ne voi liimata kattoon. Lisäksi aloitin kevennetyn ruokavalion (!= perus laihari), ilmoittauduin kuntonyrkkeilyyn ja tarmon puuskassa hullun monelle kurssille. Nyt tuntuu siltä, että pursuan energiaa ja pystyn mihin vain

Valitettavasti koko absolutismi ei ole aivan noin auvoista. Tänä aamuna heräsin alakuloisena, jollen suorastaan masentuneena. Pienen itsetutkiskelun jälkeen oivalsin mielennotkahduksen johtuvan siitä, etten ollut nähnyt deekukavereitani koko viikonloppuna. Oliko ystävyyssuhteideni teennäisyys paljastunut jo kuudessa päivässä? Koulussa ja phuksisitsien jatkoilla vietetyn laatuajan vakuuttamana voin kuitenkin huokaista helpotuksesta: Tiia ja Mammu ovat aivan yhtä ihania kuin ennenkin <3 (Ja Kaisa, mut Kaisaa ei lasketakaan deekuihin.) Muutenkin phuksisitsit olivat erittäin pl kokemus. Tutustuin uusiin ihmisiin ja oli hauskaa – vähintään yhtä hauskaa kuin humalassa.

Mutta juuri kun luulin, että kaikki jännitys juomattomuuskokeiluni tiimoilta olisi ohi, kohtasin ongelman: Huomenna on Tiian synttärit. Tiia loukkaantuu, jos en lähde kupille huomenna, vaikka lähden Laurin kanssa ensi viikolla, koska Laurin kanssa dokaaminen nollaa kuitenkin juomattomuuteni (ja lisäksi todistaa, että Lauri on tärkeämpi kuin Tiia, right). Pointti kuitenkin on yksinkertaisesti se, etten halua juoda! Tietty aika hyvä bonus on myös varma huomionkerääjä “oon ollu juomatta 3,7 kuukautta” (ja sitsien vetonaula: “olisko alkoholitonta vaihtoehtoo?”).

Silti: Ratkeankohan huomenna?

Kuivaa kesää seuraa vieläkin kuivempi syksy: Aion olla uuteenvuoteen saakka kokonaan alkoholitta. Säännön vahvistaa vain ensiperjantainen poikkeus, jolloin lähden Lauri Pulkan kanssa vetämään mansikkamargariittanaamat, ja tämä vain siksi, että näin tuli sovittua jo ennen raittiuslupaustani. Syitä lupaukselleni on useita:

• >> Ennen näkemättömät taulut 5.9, jolloin tämän lupauksen tein
• >> Käsistä karannut alkoholinnauttimistiheys
• >> Ainainen ipr-moodi humalatilan alaisena
• >> Jatkuva morkkis
• >> Rahan- ja ajanmeno
• >> Darra estää urheilun, tehokkaan töissä ja koulussa käynnin ja aiheuttaa väsymystä
• >> Kukaan ei usko, että pystyisin olemaan dokaamatta näin kauan
• >> Kiinnostavaa ottaa selvää onko tinaamiselle olemassa vaihtoehtoisia aktiviteetteja (ja tämän seurauksena, onko minulla enää yhtään ystävää kolmen kuukauden kuluttua…)

Tätä blogia taas päätin alkaa kirjoittaa säästääkseni ympäröiviä yhteisöjä, joiden pelkään ylikuormittuvan raittiusjauhannastani. Mutku tää oikeesti on muuttanu mun elämän! Lisäksi olen jo pitkään aikonut aloittaa blogaamisen (olen aloittanutkin jo kolmesti. En vain muista enää mihinkään mestaan tunnareita ) itseilmaisullisista ja kieliopillisista (piti tsekata oikeinkirjoitus erinäisistä paikoista 6 kertaa tätä entryä kirjoittaessani) syistä.